lauantai 30. kesäkuuta 2012

12 tuntia

Niin väsyneenä lopun matkaasi kuljit,
uneen rauhaisaan nyt silmäsi suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutta tiedämme sun nyt hyvä olla on. 

ikävä jo nyt.
Veksu♥

Rest in Peace Veera♥

Pää lyö tyhjää. Tuntuu, ettei millään ole juuri nyt merkitystä. Kysymyksiin ei ole vastausta. Miksi näin piti tapahtua? No, nyt sinun, rakas Veera, ei tarvitse enää kärsiä... Oot nyt paremmassa paikassa, turvassa. Rakas ystäväni oli nukkunut tänä aamuna rauhallisesti pois, puristaen äitinsä kättä ennen viimeistä henkäystään. Hyvästi rakas :'(


Veera Katariina Korpisaari  
28.09.1995 - 30.06.2012
Rest in Peace♥ 

Sain pitää rakasta ystävääni kädestä kiinni vielä viimeisen kerran, keskiviikkona 20.6.2012.

xox Verna

I can't find the words to say goodbye...

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Elämän tie

"Katson elämääni taaksepäin,
kaikesta on selvitty,
vaikka sillä hetkellä on tuntunut,
etten kestä, 
murrun kaiken taakan, kivun ja koettelemusten alle. 
Tässä olen tänä päivänä, 
vaikeudet on opettanut ja kasvattanut, 
tehnyt minusta kypsän ja toivottavasti viisaamman, 
tässä olen kaikkine arpineni, 
ehkä joskus surun häivähdys silmissäni, 
mutta minulla on halu elää ja ottaa elämästä kaikki irti. 
Ehkä voin olla rinnalla kulkijana jollekin, 
joka käy myös elämäänsä läpi...
koska jokainen meistä joudutaan se läpi käymään, 
tavalla tai toisella..."


Olen oppinut...

Lainaan tässä tekstissä erään syöpää sairastavan ystäväni äidin ideaa, kiitos Riika.


Ennen kuin minusta tuli syöpälapsi, en edes tiennyt, että lapselle voi tulla syöpä.

En tiennyt syövästä muuta kuin sen, että se on vaarallinen sairaus.
En tiennyt, että syöpä muuttaa niin radikaalisti koko perheen elämän.
En tiennyt mitään sytostaateista, sädehoidoista, kantasolusiirroista ja muista syövän hoitomenetelmistä.
En tiennyt kuinka paljon erilaisia syöpälajeja on.
En tiennyt yhtään miten suuri osa lapsista sairastuu syöpään vuodessa.
En tiennyt, kuinka suuren määrän vanhoja ystäviään menettää ja uusia tulee tilalle kun sairastuu.
En tiennyt kuinka koville syöpä ihmisen laittaa, henkisesti ja fyysisesti.
En tiennyt, että muista syöpälapsista tulee kuin siskoja ja veljiä ja heidän vanhemmistaan toisia äitejä ja isejä.
En tiennyt, että saisin uuden, toisen perheen saman kokeneista.
En tiennyt kuinka tärkeää vertaistuki on, ennen kuin sitä sain.
En tiennyt, millaisia oikeat kivut ja oikea pahoinvointi on.
En tiennyt kuinka avuttomaksi itsensä tuntee katsoessa kun toinen kärsii.
En tiennyt mitään infektioeristyksestä, millaista on elää kokoajan eristyksissä.
En tiennyt kuinka raskasta selviäminen on.
En tiennyt kuinka raskasta läheisen menettäminen on.
En tiennyt millaista on taistella elämästään jo 13-vuotiaana.
En tiennyt mikä on oikeasti tärkeää.


Mutta olen oppinut syövästä ja elämästä paljon.

Olen oppinut, että syöpä muuttaa koko perheen ja lähipiirin elämän.
Olen oppinut paljon erilaisista hoitomenetelmistä ja kokenut leikkauksia, sytostaatteja, sädehoitoja ja kantasolusiirron.
Olen oppinut että noin 150 lasta sairastuu syöpään Suomessa vuosittain. Minä olin yksi heistä.
Olen oppinut tuntemaan ne, jotka oikeasti välittävät minusta ja erottelemaan joukosta ne, jotka eivät oikeasti välitä.
Olen oppinut, että syöpä on raskas taistelu henkisesti ja fyysisesti.
Olen oppinut tuntemaan uusia ihmisiä, joihin ilman sairastumistani en luultavasti olisi koskaan tutustunut.
Olen oppinut kuinka tärkeää vertaistuki todella on, kuinka paljon se auttaa.
Olen oppinut paljon kivuista ja kokenut niitä paljon.
Olen oppinut, että oksentaminen auttaa huonoon oloon ja että 10 päivän oksentamisen jälkeen, kun edelleen voi pahoin, ei pysty enää oksentamaan kun limakalvot ovat niin rikki.
Olen oppinut miltä tuntuu avuttomuus. Se, kun katsoo kuolinvuoteellaan olevaa parasta ystäväänsä joka kärsii, eikä pysty mitenkään auttamaan.. Se, kun katsoo tämän kuolevan tytön vanhempien tuskaa ja seisoo sanattomana vieressä, osaamatta auttaa yhtään.
Olen oppinut mitä infektioeristyksessä eläminen on. Miltä tuntuu elää kokoajan erossa muusta maailmasta ja normaalista elämästä.
Olen oppinut elämään tämän kanssa että olen selvinnyt, mutta helppoa se ei ole.
Olen oppinut miltä tuntuu menettää ystäviään samalla kun itse selviää.
Olen oppinut miltä tuntuu taistella hengestään vasta 13-vuotiaana, kun muille samanikäisille eläminen on itsestäänselvyys.
Olen oppinut arvostamaan pieniä asioita, ja asiat ovat saaneet uuden tärkeysjärjestyksen.
Olen oppinut elämään tässä hetkessä.

xox Verna

Tapahtunutta

Niinku viime postauksessa sanoinkin, kauhee kiire ollu ja paljon on tapahtunut :) Nyt kirjoitan teille vähän tapahtuneista ja laitan kuvia :)

Syöpänuorten leirillä meitä kävi ajeluttamassa 52 Harley Davidson pyörää. Oli hieno tapahtuma ja tosi kivaa, kiitos HD clubilaiset, että teitte tämän kokemuksen mahdolliseksi :)


Leirin jälkeen lähdin sunnuntaina Keravalle Oulan luo juhlimaan Oulan rippijuhlia ♥.

Oula ja määää :)

Oula sai lahjaksi ihanan kämmenristin!

Sitten lähdin serkun ja hänen vauvvvvelinsa luo :)

Oon paras lapsenvahti ;) ?

hihiii♥

Sitte lähin merelle viettää juhannusta :)

Maisaaren juhannus ja auringonlasku




 juhannuksen taikaa ?


Sellasia tapahtumia nyt ollu. Ainaki kiirettä pitäny :) Nyt jatkan seuraavan postauksen kirjoittamista, jonka julkaisen heti sen valmistuttua.

xox verna

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Naurua ja kyyneleitä

Heips! Anteeksi etten oo kirjotellu, ihan hirvee kiire ollu oikeestaan koko kesän. Kauheesti tapahtunu taas. Olin syöpänuorten leirillä Turussa viimeviikolla. Oli ihan kiva leiri, kiitos kaikille.

Viikko sitten lauantaina lähdin Tampereelle äidin kanssa, sunnuntaina lähdin sieltä Keravalle Oulan rippijuhliin. Maanantaihin asti olin Oulalla, meillä oli Oulan kans ihan törkeen kivaa yhdessä joten meen varmasti sinne pian uudestaan!

Maanantaina lähdin sitte Helsinkiin ja sieltä tulin Iskän kanssa junalla kotiin, ku iskä tuli piiitkältä työmatkalta takasin. Tiistaina sitten lähdin serkkua ja sen 2,5kk vanhaa vauvaa 'moikkaamaan' ja olinkin siellä sitte torstaihin asti.

Oli tosi hauskaa, kiitos teille :) Veksuaki kävin sairaalassa kattomassa tällä viikolla

xox Verna

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Veksu♥

Tämän postauksen oon omistanu yhdelle mun elämän tärkeimmistä ihmisistä. Veksu♥
Susta on tullu mulle aika lyhyessä ajassa ihan uskomattoman tärkee. En osaa edes sanoin kuvailla, kuinka tärkee sä mulle oot. Kukaan ei tiedä, miten tässä taistelussa käy... Sulla on nyt tosi rankka vaihe. Mutta mä toivon, toivon yli kaiken, että sä jaksat taistella. Ja mä uskon suhun. Mullehan sanottiin heti alussa, että mulla on 50% mahdollisuus selvitä. Ja täällä mä oon... Ei niitä prosentteja kannata kuunnella. Ihmeitä tapahtuu kokoajan. Mä haluan olla sun tukena, koska tiedän kuinka tärkeetä on puhua jonkun kanssa joka oikeesti on käyny läpi samoja asioita. Mä en ikinä jätä sua yksin, oon aina täällä kuuntelemassa sua. Toivoa on aina. Vaikkei siihen todellakaan jaksa aina uskoa. Mutta se säilyy aina. Toivo muuttaa muotoaan eri tilanteissa, mutta se on aina tallessa.
Ihmeitä tapahtuu ja niihin täytyy uskoa. Täytyy jaksaa uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Luottaa itseensä. Sä oot mun ajatuksissa joka ikinen hetki. Oot rakas, taistele.



Don't give up

It's just the weight of the world
When your heart's heavy
I...I will lift it for you



Don't give up
Because you want to be heard
If silence keeps you
I...I will break it for you



Everybody wants to be understood
Well I can hear you
Everybody wants to be loved
Don't give up
Because you are loved



Don't give up
It's just the hurt that you hide
When you're lost inside
I...I will be there to find you



Don't give up
Because you want to burn bright
If darkness blinds you
I...I will shine to guide you



Everybody wants to be understood
Well I can hear you
Everybody wants to be loved
Don't give up
Because you are loved



You are loved
Don't give up
It's just the weight of the world
Don't give up
Every one needs to be heard
You are loved


Verna ♥ Veksu




xox Verna

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Vääryys

Millaista vääryttä tämä elämä voi olla..? Tällä viikolla saanut kuulla ystävistäni niin huonoja uutisia... Sydän tuntuu raskaalta kantaa ja pala kurkussa ei mene nielemällä alas. Miten voin selviytymisestäni tuntea syyllisyyttä? Näköjään sekin on mahdollista... Mietin vain, että koska tämä paska loppuu? Koska se hyvä ja valoisa aika alkaa? Se normaali elämä... Sellaisia päiviä tai hetkiä toki elämääni nykyään kuuluu, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi.

Onnea ja iloa tunnen, mutta paljon enemmän tuskaa ja kipua... Haloo Helsinki laulaa yhdessä laulussaan "Jos elämä ois helppoo, mä olisin pelkkä paskiainen." Se kuulosta tällä hetkellä järkevältä. Toisten niskaan sysätään niin paljon paskaa, ettei oikeesti jaksa enää. Osa saa elää "pilvilinnassa" ainakin koko nuoruutensa, ehkä pidemmällekin. Eikö elämän paskoja asioita voisi jakaa edes vähän tasaisemmin? Tälläkin hetkellä moni tuntemistani ihmisistä, jopa ystävistäni, taistelee hengestään, kun toisille elämä on itsestäänselvyys.

Leikkauksestani on reilu viikko aikaa. Olen toipunut suht nopeasti, mutta siitä perjantai aamusta asti kun sairaalaan lähdin, olen kärsinyt.. Kivutonta tuntia ei ole ollut. Ensin kärsin kivuista, joille ei löytynyt syytä -enkä saanut tarpeeksi kipulääkkettä. Kun kipujen syy löydettiin, kokeiltiin tulehdukseen antibiootteja, jotka eivät auttaneet. -enkä saanut tarpeeksi kipulääkettä. Sitten minut leikattiin ja siitä asti olen kärsinyt leikkauksen aiheuttamista kivuista.

Nyt tällä viikolla mukaan ovat tulleet ystävieni huonojen uutisten aiheuttamat henkiset kivut... Niiden kaikkien ajatusten lisäksi, joita ystävieni huonot uutiset herättävät - joudun aina uudestaan läpikäymään viimeisen kolmen vuoden tapahtumat pakolla. Niiltä en voi välttyä. Mieleen tulee oma sairastuminen, parhaan ystävän menettäminen, sekä kolmen muun läheisen menettäminen. Ja kaikkien noiden tapahtumien tuottamat ajatukset joudun läpikäymään siis yhä uudestaan ja uudestaan, kun tällaisia huonoja uutisia kuin nyt saan kuulla...

jatkan myöhemmin tästä lisää. Elämä on epäreilua. Voimia Veksu ja Oulis♥

xox Verna

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Sairastelua ja Askartelua

Tässä ensin kuvia tältä sairaalakeikalta, jolta kotiuduin siis eilen. Tänään vatsa ollu viel kipeempi ku eilen :(

Ennen leikkausta, kun kipujen takia oli vaikee hengittää.
Leikkauksen jälkeen.

Eli joo tosiaan harrastan vähän kaiken näköstä taidetta (mm. tanssia, valokuvaamista ja askartelua) Lupailin tossa jollekin laittaa kuvia askarteluistani ja tässä niitä nyt on, nämä ovat siis sairaalassa tekemiäni onnittelukortteja :)











Tällasia :) pahoittelen kuvien laatua, puhelimella otettuja.

xox Verna

Paljon sanottavaa

HOME SWEET HOME♥
     Pääsin eilen sairaalasta kotiin. Eli minulta siis poistettiin koko sappirakko avoleikkauksella, koska se oli niin tulehtunut ja kipeä. Ei niin kiva kesäloman aloitus, mutta onneks oon nopea parantumaan ja pääsin nyt jo kotiin. Leikkaushaava on aika iso ja kipeä, mut kyl tää tästä. Nyt on pari viikkoo vähän parantelemista vielä... Kaikest huolimatta, ihana olla kotona, ihana ku on kesä ! Mun tatuointiaika siirty nyt sen leikkauksen takia, oli tosi iso pettymys ja harmitti niin paljon etten edes pystynyt itse peruuttamaan aikaani... No nyt tänään varaan sit uuden ajan :)
     Maanantaina en ollu uskoa silmiäni ku JASSU pomppas mun sairaalahuoneeseen niin etten tienny sen tulosta mitään! Jassu oli istunu 2h junassa vain siks et tuli muutamaks tunniks kattomaan mua ja sit takas kotiin. Tosiystävyyttä(kö?) ♥

TÄNÄÄN KOLAHTI
Sain tietää, että Chisu on uudelle albumilleen tehnyt ja omistanut biisin niille, jotka ovat joutuneet kokemaan liikaa liian nuorena... Biisin nimi on "Vanha jo nuorena" ja siinä on tosi osuvat sanat. Albumi on muutenkin upea.
     Chisu on loistava laulaja ja lauluntekijä. Sanat kolahtaa mulle ainakin todella syvälle! Etenkin biisi "Lähtö". Se muistuttaa mua ystävästäni Noksusta, joka on yksi urheimmista tuntemistani henkilöistä♥ Noora eli mun kanssa sitä nuoren elämää ja oltiin molemmat "vanhoja jo nuorena". Jouduttiin kokemaan ihan liikaa ikäämme nähden. Nyt Noora ei ole enää täällä... Rest in Peace Noora♥


Oi kultaisin
tää on kylmä maa
Et sydäntäs
palelluttaa saa

Niin tahtoisin
kanssas kulkea
ja pahalta
silmäs sulkea

Mut viereltäin mun
täytyy nyt sun
kääntyä pois

Sun taivaalles laulan
auringon
Sun kasvoilles
kuutamon

Sun sydämmes
olkoon karttasi
Sun muistosi
sun kotisi

Siel' ootan sua
ainiaan


Kiitos ihmiset kommenteistanne, etenkin kirjoitukseeni "Tositarina ystävän menettämisestä". Päivä kerrallaan mä tästä kuopasta nousen... Ja aion joskus vielä päästä tästä paskasesta kuopasta, korkeimmalle vuorelle. Sinne mä aion, se on mun määränpää.

xox Verna

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kun uni ei tule

Kun uni ei tule. Toivottavasti huomenna jo parempi päivä ku tänään. Leikkauksen aiheuttamat kivut on tosi kovia ja 80% päivästä saan tarpeeks kipulääkkeitä. Tänään oon noussut hurjat kaksi kertaa sängystä ylös, toisen kerran vapaaehtoisesti, toisen -en niin vapaaehtoisesti.

 Heräsin aamulla huonosti nukutun ja kivuliaan yön jälkeen. Tajusin, että nyt on se päivä, jonka piti olla loistava. Aloin miettiä, mitä tänään 2.6.2012 olisi tapahtunut jos en olisi sairastunuut syöpään.. Olisin saanut tänään peruskoulun päättötodistuksen niinkuin minun olisi kuulunut, enkä makaisi sairaalassa syöpähoitojen aiheuttaman sappitulehduksen takia.

Kaiken lisäksi minun piti lähteä tänään tampereelle ottamaan se tatuointi, mutta nyt sen ottaminen sit siirty :( "dreams come true" -OR NOT. Ei kauheen onnistunu tää kesäloman alotus nyt, mut onneks mun pitäis parantuu aika pian ja sit voin alottaa kesäloman! Väsyttää, mut kivut ja NÄLKÄ pitää hereillä.. Tääl on muuten vierailuajat klo 13.00-18.30 jos joku haluu tulla kattomaan. Koitan saada unen päästä kiinni...

xox Verna