maanantai 30. heinäkuuta 2012

Viha ja väsymys

Olen vihainen, väsynyt, ärtynyt, kyllästynyt, -ja jälleen sairaalassa. En sit pärjännykkää kotona suunkautta otettavien kipulääkkeiden kans ni jouduin tulee tänne perjantaina.

Ottaa päähän viettää koko kesä täällä homeisessa laitoksessa neljän seinän sisällä. 16-vuotias nuori haluais ehkä viettää tosiaan kesäänsä jossain muuallaki ku sairaalassa. Kaikki kesäsuunnitelmat meni pilalle, ja jouduin taas pettymään. Oon pettyny ja vihainen, mut en tiedä mille? Mille mä saan olla vihainen? Elämälleni? Sen ku tietäis kuka tästä kaikesta päättää...

Kukaan ei tiedä mikä mua vaivaa, se on pelottavaa, mut on sentään sanottu et ei näy syöpää missään, helpotus...

Väsyttää ja sattuu.
Tällanen nopee väsynyt postaus tähän väliin...

xox Verna

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ahdistus

Kirjoitettu tiistaina 24.7.  

Oulalta tulinkin jo eilen illalla pois, mutta tosi kivaa oli. Kiitos erityisesti Oula, Oulan perhe ja Jassu♥

Vois sanoo et koko kesän olen viettäny sairaalassa. Pää alkaa pimahtaa, hermot TODELLA kireellä.. Kyyneleet valuu välillä tosi pienistä ja mitättömistä asioista, mut tuun hulluks ku en voi viettää normaalii kesää. Haluaisin ajaa mun skootterilla, mut en voi vahvojen lääkkeiden takia sitä enää ajaa. Ajaminen on antanu mulle vapautta, se tekee mulle hyvää ku saa vääntää kaasu pohjassa visiiri auki, ja tuntee sen raikkaan ilmavirran kasvoilla, tietäen, että voit päästä "mihin vaan". Se vapaus on nyt poissa, vain sen takia et joudun syömään vahvoja lääkkeitä. Suututtaa, itkettää, ahdistaa, väsyttää.

Tänään jouduin taas käymään sairaalassa. Oon tosi, tosi kyllästyny ravaamaan sairaalassa. Ahdistaa jo kun näkee koko rakennuksen. Tutkimuksia, verikokeita, mutta kukaan ei tiedä oireiden syytä...

Kipu tuntuu nyt oikeanpuoleisen alimman kylkiluun kohdalla, joka on aivan uudemman leikkauspaikan vieressä. Vähän aikaa sitten otetut magneettikuvat oli puhtaat, eikä mitään ihmeellistä näkynyt. Keuhkojen röntgen ok, kylkiluiden röntgen ok. Mutta olo ei oo ok. On ahdistavaa, kun kukaan ei löydä syytä.

Vahvoja lääkkeitä vaan määrätään, ja ne rajoittaa mun elämää tosi paljon. En voi lähteä kuin pariksi tunniksi kerrallaan johonkin, jos edes jaksan lähteä koska lääkkeet tekevät sekavuutta ja väsymystä. En muista enää asioita ja se on todella häiritsevää, kaikki pitää kirjoittaa ylös, ja vaikka kirjoittaa niin silti menee asiat sekaisin. Neljän seinän sisällä tulee oikeesti hulluksi. Suurinta osaa ystävistäni en ole nähnyt yli kuukauteen. Oikeastaan vain Oulaa, Jassua ja Jonnya olen nyt nähnyt. Kukaan ei kerennyt tulemaan sairaalaankaan katsomaan mua, kaikki vaan viettää kesää. Ei kirjaimellisesti "kaikki" vietä kesää, mutta tuntuu että kaikki muut paitsi minä.

Tämän illan pelastivat Sophia, Jasmiina, Jenna ja Veera :) Kiitos teille! Pääsin edes hetkeksi mukaan taas "normaaliin elämään".

Nyt rupeen lopettelemaan tätä postausta ku kello lähestyy puoltayötä. Ja rupee taas sattumaan sen verran, että pakko hakea lääkettä -.- ...

Tässä vielä kuva siitä lahjasta, jonka Oulalle tein:
Tämä oli siis ihan tavalliseen valokuvaan tarkoitettu puun värinen kehys jonka päällystin ja koristelin.



xox Verna

torstai 19. heinäkuuta 2012

Pikapostaus

Kotona pärjään siedettävästi kovien kipulääkkeiden kanssa. Mieliala vaihtelee tosi paljon. Sisko värjäs mun hiukset eilen. Nyt oon sen verran väsynyt, että tulee tällanen ilmoitusluontoinen pikapostaus.

Eli lähden siis huomenna noin viikoksi Oulan luo keravalle. Odotan innolla, tulee olee ihan huippu viikko! :) Tein Oulalle pienen lahjan, josta laitan kuvan tänne sit ku tuun takas.

Ja tää tarkoittaa nyt sitten sitä, että ette kuule musta viikkoon mitään. Toivotan hauskaa kesänjatkoa kaikille!


uus tukka



xox Verna

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Sick summer

Pääsin tänään kotiin kahden ja puolen viikon sairaalajakson jälkeen. Kipujen ja muiden oireiden syy oli vaikea löytää, mutta jonkinlaiset kaksi diagnoosia nyt kuitenkin sain. Toinen oireiden syy on tulehdus jossain lantion alueella (kokeillaan parin viikon antibiootteja) ja toinen on todennäköisesti syöpähoitojen aiheuttama krooninen ruuansulatuselimistön häiriö (jonka omistan koko loppu elämäni, hoitona ruokavalion muutos.) 

Kivut ei oo lähteny, mutta nyt pärjään kotona suunkautta otettavien lääkkeiden kanssa. 
Harmittaa, et näin paljon kesästä on mennyt pelkästään sairaalassa. Alkukesästä sillon se sappirakkoleikkaus ja kaikki siihen liittyvä. Välissä olin muutaman viikon pois sairaalasta ja nyt sitten taas olin näin kauan. Onneks kesää on vielä jäljellä. Paljon ainakin suunnitelmia :) 

Heti ku oon paremmassa kunnossa, ni lähden Oulan luo. Sit jossain kohtaa Jassun kans laivalle ja sit ihan loppukesästä äidin ja siskon kans käymään Edinburghissa! Mökeilläkin tarttis jossain kohtaa keretä käymään ja muita kavereita nähdä. Tulee vähän kiire ku enää joku 4 viikkoa lomaa jäljellä :( 

Suoraan sanottuna paska kesä ollu. Veksuki nukku pois ja Oula sai huonoja uutisia... Toivottavasti pian alkais jo kulkee paremmin.

Nyt jatkan hiustenvärjäysoperaatiota, joka ei juuri tällä hetkellä hyvältä näytä :D
Hauskaa illanjatkoa kaikille,

xox Verna

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Heaven got another angel tonight

Veera Katariina Korpisaari, rakas ystäväni, haudattiin tänään. Ikävälle ei löydy sanoja. Lähdin puolikuntoisena sairaalasta kipupumpun turvin Susannan kyydillä hautajaisiin. Kyyneleiltä ei vältytty. Vedenkestäviä ripsivärejä kyllä mainostetaan kauheasti ja muutaman sellaisen omistankin, mutta miksei ole keksitty itkun kestävää ripsiväriä?

Sydän särkyi, kun katsoin Veeran lähimpiä omaisia jotka ovat tunteneet hänet koko elämänsä... Tuska näkyi heidän silmistään.

En pysty/osaa juuri nyt kirjoittaa enempää. Itse olen edelleen sairaalassa, diagnoosia ei ole saatu ja kipulääkitys ei taaskaan ole kohdallaan. Kyllä tää kesä näinkin sujuu.

Tässä vielä muutama kaunis kappale Veeran, ja kaikkien muiden rakkaideni muistoksi, jotka eivät enää ole täällä...


Lepää rauhassa enkeli♥


xox Verna

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Sairaalassa

Tyhjiä sänkyjä siistitti pedattuina, valkoisia seiniä. Täällä edelleen. Kivut jatkuu ja lääkkeet alkaa menettää tehoaan. Tippalaskuri pudottaa nestettä suoniin ja raksuttaa korvan vieressä kevyesti. Valkopukuiset hoitajat ja lääkärit kulkevat käytävillä ja käyvät välillä kysymässä vointia. Osasto on todella hiljainen. Vaikuttaa siltä, että olen ainoa osaston potilas.

Vatsa sattuu. Kädet särkee kun niitä on pistelty neuloilla. Osa suonista tulehtuneet. Välillä kaikki toimii moitteettomasti, välillä ei. Useimmiten ei. Olen onneksi melkein jokapäivä päässyt hetkeksi irti letkuista ja käymään vähän ulkona. Mieli maassa palaan taas takaisin tänne, koska en pärjää ilman lääkkeitä. Paskat asiat pyörii mielessä, ei täällä muutakaan ajateltavaa ole. Ois kiva viettää kesää jossain muuallaki ku sairaalassa...


Hetken vapaus.













xox Verna

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kolme vuotta

Tasan kolme vuotta sitten menin ensimmäistä kertaa sairaalaan kipujen takia, jotka osoittautuivat agressiiviseksi pehmytkudossarkoomaksi. Ensimmäisten kahden viikon sisällä kävin läpi kaksi leikkausta, joissa kasvaimet poistettiin. Leikkauksista toivuttuani aloitettiin sytostaattihoidot, joita kävin 10 kuukauden aikana läpi 9 kappaletta. Ennen joulua 2009 sain 28 kertaa sädehoitoa ja viimeisenä hoitona autologisen kantasolusiirron.

Infektioeristys loppui vuosi kantasolusiirron jälkeen. Ja täällä mä oon edelleen. Paljon on kolmessa vuodessa tapahtunu, liikaakin, mutta kaikesta oon ainaki tähän asti selvinny. Aika on kulunu uskomattoman nopeesti! Kiitos kaikille lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle. Sukulaisille ja perheelle. Ystäville, jotka ootte pitäny mut pystyssä pahimpinaki hetkinä. Ja muutamalle ihmiselle (joita en tässä nimeltä mainitse), jotka on mut maasta nostanut ylös monesti ja auttanu mut taas eteenpäin.

Kiitos kaikille, jotka ootte olleet tukena näitten vaikeitten vuosien aikana<3 Parempaa ja vahvempaa tukiverkostoa en vois omistaa.


xox Verna

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Hiljaisuus

   Niin monta olen menettänyt jo ja taas saan tällaisia uutisia?! Koska nä oikeen loppuu, ei tää voi mennä enää näin !? Sanattomaksi ja hiljaiseksi vetää... Taistele Oula♥



Usko ihmeisiin...♥

xox Verna

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Jaksaminen

Eikö nää huonot uutiset lopu koskaan? Jaksaminen nollassa. Eilen illalla taas sain kuulla todella ikävän uutisen yhdestä ystävästäni ;( Veeran kuolemastaki on vasta kolme päivää... Sisäinen tuska ei helpota, ei millään. Mikään ei tunnu kiinnostavan, mikään ei tunnu enää hyvältä. Ainoa lohtu, jonka läheisen menettämisessä tiedän, on se, että he ovat nyt paremmassa paikassa. Mikään muu ei tuo lohtua, ei todellakaan.

Ihan liikaa lapsia ja nuoria kuolee kokoajan. Se on väärin! Ei vanhempien pitäisi missään nimessä haudata omia lapsiaan. Kamalin tuska mitä tämän maan päällä voin kuvitella/minkä olen nähnyt, on oman lapsen menettäminen. Pahempaa en voi kuvitella, vaikken itse äiti olekaan. Näinä päivinä enkelitkin itkee...

En halua itsestäni valittaa nyt, mutta kerronpahan vain, että jouduin perjantaina sairaalaan vatsakipujen takia (jälleen). No täällä minä edelleen olen. Kivut eivät häviä ja syytä ei löydetä. Lääkärit on ihan pihalla, eivätkä osaa edes epäillä mitään. Mutta siitä olen onnellinen, että he kokoajan toistelevat ettei mitään syöpään liittyviä merkkejä ole löydetty, thank God.

Mietityttää, että mikä on vaihtoehto jaksamiselle? Sekö, ettei jaksa? Mutta mitä se sitten tarkoittaa?
  
xox Verna