sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Every step makes me stronger

Helou jälleen.

Niin kiireistä elämää tällä hetkellä taas ettei edes tietokonetta oo ehtinyt avaamaan kuin just ja just kerran viikossa. Aloitin työssäoppimisjakson Presentossa 11.11. ja olen siellä vielä viikon, eli jouluun asti. Olen tehnyt töitä 8 tuntia päivässä ma-pe ja viikonloppuisin ollut kiireapulaisena. Olen asunut vanhempieni luona tämän ajan käyden suurinpiirtein kerran viikossa omassa kodissa Salossa katsomassa postit ym. Tammikuussa palaan sinne taas takaisin. Silloin alkaa myös kaksoistutkintoon kuuluva lukiojakso. Hyvällä tavalla vähän jännittää, kuitenkin taas uusi koulu :)

Tätä viikkoa lukuunottamatta elämä kulkee hyvin. Jaksan yllättävän hyvin pitkät työpäivät ja matkustelun kahden kodin välillä. Selkä vaivaa edelleen, mutta muuten olen pysynyt terveenä. Tämä viikko on taas ollut astetta raskaampi. Muutama ikävä/surullinen tapahtuma ja perjantaina 13. päivä oli jälleen hoitoprotokollaani kuuluvat kokokehon magneettikuvaukset ja verikokeet. Nyt minua on kuvattu edelleen 6kk välein, ja seuraavat kuulemma taas puolen vuoden kuluttua. Nyt jännitetään taas näiden kuvien tuloksia, joiden pitäisi saapua tulevalla viikolla... Jännitys ei kuitenkaan ole näihin kontrolleihin ollut niin painajaismaista kuin yleensä. Saattoi johtua siitä, että oli niin paljon muuta ajateltavaa ja kiirettä ettei oikein ollut aikaa jäädä niitä enää murehtimaan.

Tämä viikko on taas opettanut paljon. Olen saattanut kirjoittaa näistä asioista aiemminkin, mutta välillä pitää asiat opetella uudestaan, tai kohdata monta kertaa ennen kuin oikeasti ymmärtää tai osaa. Olen oppinut, että pitää osata antaa itselleen anteeksi. Minun on vähän liiankin helppo antaa muille anteeksi, mutta ei itselleni. Vanhojenkin virheiden kantaminen mukana kuluttaa sisältä uskomattoman paljon. Syytän usein itseäni asioista joihin en olisi oikeasti edes voinut vaikuttaa, enkä osaa antaa itselleni anteeksi edes vanhoja virheitäni.
Olen oppinut, jälleen kerran, että pitää uskaltaa kertoa asiat "heti", eikä odotella turhaan, koska vaikkapa huomenna voi olla syystä tai toisesta liian myöhäistä. Olen myös vihdoin oikeasti tajunnut, että on turha murehtia mennyttä, se ei tule takaisin. Ja on turha murehtia tulevaisuutta, se tulee aikanaan. Pitää elää tässä hetkessä, koska se on nyt.

Tähän loppuun haluan kirjottaa, et mulla on nyt reilun vuoden ollu yks aivan mahtava ystävä joka on auttanu mua joka ikinen päivä selviämään eteenpäin ja opettanu mulle toooodella paljon, ollu mun tukena ja luottona. Se kenestä kirjotan tunnistaa varmasti itsensä tästä. Toivon et joka ikisellä ois tällanen ystävä, koska mä ainakaan en osais elää ilman. Kiitos sulle♥

Viikko vielä töitä jäljellä ja sitten joululoma ja perheen kanssa Rukalle!



xox Verna

maanantai 28. lokakuuta 2013

One year without you, rest in peace Oula♥




In memory of Oula
15.8.1997 - 29.10.2012

Tämän postauksen tekemiseen meni viikkoja. Siksi aloitinkin sen tekemisen jo ajoissa. Krista Siegfridsin Can you see me soi repeatilla lähes taukoamatta taustalla. Paljon kyyneleitä, kylmiä väreitä ja syviä huokauksia.

"Jos menet pois, mitä minulle jää."

Vaikea käsittää, että lähdöstäsi on jo vuosi. Viime syksy ja talvi näkyy pääni sisällä vain harmaana, värittömänä maisemana. En muista viime syksystä, että lehdet olisivat vaihtaneet väriään ja pudonneet puista. En muista ensilumen tuloa, en pimeitä talvi-iltoja. Mutta muistan sinut. Muistan, kun naurettiin vatsamme kipeiksi, kun itkettiin yhdessä silmämme turvoksiin, kun sinua pelotti ja minä lohdutin. Muistan, kun pidättelin hysteeristä itkuani edessäsi ja yritin pysyä vahvana. Muistan, kun makasimme keskellä yötä pihanurmikolla katsellen upeaa tähtitaivasta, jutellen sen kauneudesta. Muistan erittäin voimakkaan päättäväisyytesi, sen ettet koskaan luovuttanut. Muistan ne yömyöhäiset unettomien öiden puhelut.  Muistan, kun katsoit minua kyyneliä tulvivin silmin ja kysyit kirkkaalla enkelinäänelläsi "miks just mun pitää kuolla?", "mitä tapahtuu sit ku kuolee?" ja "ethän sit unohda mua?" Ja muistan sen kylmyyden ja tyhjyyden, joka minut valtasi kun kuulin sydämesi pysähtyneen.

Valtava määrä muistoja, vaikka aika loppuikin kesken. Hyviä muistoja ja kipeitä muistoja -kaikki kuitenkin muistamisen arvoisia.

"Ja niin, taivas itkee hiljaa."

Minulla on ikävä. Sanoinkuvaamaton ikävä. Silmiäsi täynnä voimakasta tahtoa. Vaaleita enkelinhiuksiasi. Kaunista ja kirkasta ääntäsi. Viatonta nauruasi, jota muistellessa kasvoille leviää hymy -kyyneltenkin keskeltä. Sitä rakkautta ja iloa, jota ympärillesi jaoit. Sitä ystävyyttä ja lämpöä jota minulle annoit.

"Kun itku auta ei, ja jatkettava ois."

Käskit minun jatkaa elämääni kaikesta huolimatta ja lupasin pitää huolta itsestäni, pärjätä. Niin mä tein. Ja teen edelleen. Minä jatkoin elämääni, kaikesta huolimatta, kantaen sinua aina sydämessäni mukana. Olen pitänyt itsestäni huolta. Parempaa huolta. Ja mä pärjään. Aina. Haluan, että voit olla ylpee musta. Sun sanat kantaa mua eteenpäin.

"Nuku rakkaani nyt. Anna pilvien sinua kantaa. Varjossa laaksojen, valossa tähtien."

Nyt tasan vuosi lähdöstäsi. Tyhjä olo sisälläni ei täyty ja vaikka kuinka rukoilisin, en saa sinua takaisin. Olit täydellinen ystävä, täynnä elämänhalua. Ei ole vastausta siihen, miksi jouduit niin paljon kärsimään. Ei vastausta siihen, miksi jouduit niin nuorena lähtemään. Sanoinkuvaamaton ikävä sinua, Oula, täydellinen ystäväni. Nyt olet oma suojelusenkelini, tuolla jossain, kaukana. Kirkkain tähti taivaalla. En unohda meidän ystävyyttä, en unohda meidän yhdessä vietettyä aikaa. En unohda sitä, kuinka paljon minulle opetit vahvuudesta ja periksiantamattomuudesta. En unohda sinua. Ikinä.


Nuku rauhassa pikkuinen♥


xox Verna

perjantai 4. lokakuuta 2013

Autumn 2013

Lehdet putoilee jo puista ja kesä on ohi. Muutama kerta talvitakkikin päällä lähdetty aamulla kouluun (varsinkin kun koulussa sisällä tuntuu olevan kylmempi kuin ulkona). Jotenkin  tuntuu, ettei mitään ehdi tekemään ja viikot juoksee eteenpäin ja taas on viikonloppu.

Suurinta stressiä olen onneksi pystynyt välttämään kun iltaisin saa olla ihan omassa rauhassa oman kodin sohvalla löhöillen :)

Kova matkakuume on vaivannut pari viikkoa ja Maltalle olisi ihana lähteä takaisin. Siellä oli niin rentouttavaa ja hyvä olla. Maailman paras siskoni kylläkin lievitti matkakuumettani tunkemalla minulle eräs lauantaiaamu paperin käteen, joka oli kuitti 6.6.2014 One Directionin keikkalipuista meille Lontooseen!!! :)

Selkä ja lonkat edelleen kipeät, mutta parempaan päin. Fysioterapiasta on ollut iso apu. Pieni flunssakin yritti minuun iskeä, mutta jäi pelkäksi väsymykseksi, päänsäryksi ja kurkkukivuksi -nyt sekin alkaa jo hellittää.

Ihan kiva viikonloppu tiedossa, täytyy vaan muistaa ottaa vähän rennosti ettei flunssa tuu pahemmaks :)

Istuskelen koulussa joten mitään kovin syvällistä ei nyt synny ;) tässä muutamia ihania Pinterestistä pöllittyjä syksyn fiiliskuvia:




 xox Verna

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Life is beautiful

Heissan :) Taas on kirjoittelu jäänyt vähemmälle.. Koulun blogia tullut kirjoiteltua enemmän (osoite muuttunut, uusi on: vemaka.blogspot.fi , joten tämän blogin kirjoittelu jäänyt vähän vähemmälle. Ensimmäinen jakso koulua alkaa olla ohi ja olen todella nauttinut näistä viikoista :)
Yksin asuminen sujuu edelleen hyvin -ja oikeastaan melkein kaikki muukin. Selän ja jalkojen kanssa edelleen ongelmia, mutta käyn säännöllisesti fysioterapiassa ja siitä on ollut apua.

Takaisin tanssimaan ja valmentamaan olisi kova innostus, mutta tänne muuttaessani luovuin valmentamisesta, enkä ole vielä löytänyt minulle hyvää tanssipaikkaakaan. Vanhempieni luona/kotona käyn edelleen viikonloppuisin ja joskus viikollakin. Vähän hankala itsekin hahmoittaa mikä tällä hetkellä on oikeasti se "koti", mutta kai ihmisellä voi olla kaksi kotia. Molemmat paikat kun tuntuu ihan kodilta. Laittelen jossain kohtaa kuviakin tästä "omasta ja uudesta" kodistani kunhan saan vaan aikaiseksi :)

Elämä tuntuu oikeasti "normaalilta elämältä" -and that's wonderful feeling. Nautin erittäin paljon normaalista ja muille ehkä tylsästä arjesta, siitä että voin ja saan tehdä tavallisia asioita.

     Nyt jatkan Elämä Lapselle -konsertin katsomista :) jesjes!




xox Verna

torstai 29. elokuuta 2013

Finally

Sain vihdoinkin väännettyä blogilleni uuden ulkoasun. Se on alusta asti taitanut olla samanlainen, joten taisi olla jo aikakin vähän päivittää... Toivottavasti kaikki ovat tyytyväisiä, itse ainakin olen :) Kommentteja otan mielelläni vastaan !

Olen niin väsynyt ettei ihmeellisempää postausta nyt synny :)

xox Verna
 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Live your life

    Helou :) Koulut on lähtenyt hyvin käyntiin ja elämä luistaa eteenpäin. Yksin asuminen ja oma rauha tuntuu hyvältä. Ilmoitin itseni suorittamaan vähän muutakin kuin pelkän ammattikoulun. Neljässä vuodessa minun pitäisi siis valmistua visualistiksi ja  kirjoittaa itseni ylioppilaaksi (jos nyt siis olen oikein ymmärtäny kaiken :D). Ensi viikolla selviää lisää, tämä asia on itsellenikin ihan uusi juttu. Perustimme koulussa blogit, johon keräilemme portfoliotyylisesti tekemiämme koulutehtäviä jne. Oma blogini on vielä vähän kesken, enkä ole kovin tyytyväinen sen osoitteeseen, mutta tässä linkki siihen: http://deluxevisualizer.blogspot.fi/
     Yksin asuminen tuntuu siis hyvältä. Maanantaista perjantaihin olen asunut Salossa ja viikonlopuiksi olen tullut kotiin moikkaamaan perhettä ja kavereita. Pidän asunnostani todella paljon ja viihdyn siellä hyvin. Siellä elämä tuntuu oikeasti "normaalilta".
     Nukkuminen on edelleenkin hankalaa, mutta parempaan päin menossa. Ihmeellistä on se, että vaikken olisi montaakaan tuntia nukkunut yöllä, niin nousen pirteänä ylös herätyskellon soidessa kun tiedän _pääseväni_ kouluun! Olen myös jollain tavalla vähemmän väsynyt kuin ennen. Nyt silmät jopa pysyvät auki koko päivän :)
     Muistaakseni viime postauksessa mainitsin, että selän ja toisen jalan kanssa ollut vähän ongelmia. Kyse ei siis ole mistään vakavasta, onneksi. Alaselkä ja oikea jalka ovat todella kipeitä päivittäin ja myös tämä on häirinnyt nukkumistani. Kipujen syy löytyi fysioterapiassa, ja siellä käyn nyt 15 kertaa. Uskon, että siitä on apua!
     Tunnen itseni paljon virkeämmäksi ja onnellisemmaksi. Osaan nauttia "tylsistä" arkipäivistä ja asioista uskomattoman paljon, asioista jotka kuuluvat normaaliin elämään.

Kirjoittelen taas kun inspiraatiota ja aiheita löytyy.
Syksyä odotellessa!



xox Verna

sunnuntai 4. elokuuta 2013

It's your decision

Kaikki on hyvin. Kerrankin. Aidosti ja oikeasti hyvin. Maksasta otetun koepalan tulokset tulivat, ja olivat PUHTAAT !!! Diagnoosia ei saatu, mutta pääasia oli ettei mitään pahanlaatuista löytynyt! :)
Opiskelupaikan perässä hommasin Salosta vuokra-asunnon ja tänäviikonloppuna olen muuttanut tavarani sinne.

Koulut alkaa jo viikon päästä. Koko kesä mennyt todella nopeasti, ja tuntuu ettei mitään ole kerennyt tekemään. Ihan kiva kuitenkin että koulut alkaa, oon niin innoissani uudesta koulusta :) !

Tämän kesän aikana on myös ehtinyt miettimään paljon. Maltan reissu teki minulle todella hyvää! Siellä, pitkästä aikaa, tunsin olevani oikeasti onnellinen, enemmänkin kuin yhden päivän ajan.
Kun mietin elämääni vuosi sitten, en olisi silloin ikinä uskonut olevani tässä pisteessä nyt. Makasin sairaalassa lähes koko viime kesän, ja viimesyksy ei todellakaan ollut "parhaita aikojani". Tuntuu uskomattomalta, kuinka paljon minä ja elämäni voi vuodessa muuttua niin paljon, ja vieläpä parempaan suuntaan. Olen tottunut siihen, että kun menee hetken aikaa hyvin, joku asia romahtaa jälleen ja sen mukana kaatuu kaikki. Nyt elämä ei kuitenkaan enää vaikuta sellaiselta. En ole kokoajan epävarma ja varuillani, vaan pystyn luottamaan tulevaisuuteeni. Elämä tuntuu vihdoin kulkevan enemmän eteenpäin kuin taaksepäin!

Uskon, että yksin asuessa tulee (toivottavasti ainakin) kirjoiteltua taas enemmän :)


stay strong ♥


girls ♥

 


xox Verna

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Pikakuulumiset

Heips!

En ole tosiaan aikoihin kirjoitellut, pahoitteluni siitä, mutta kaikki on hyvin. Ollut niin kova kiire kokoajan, että kirjoittaminen jäänyt vähemmälle. Peruskoulun sain kunnialla loppuun 8,1 keskiarvolla. Viimeiset kolme viikkoa vietin Maltalla EF kielikurssilla♥ Nyt nautin mökkielämästä muutaman päivän :)

Eilen tuli tasan vuosi Veeran kuolemasta...

Tämän viikon torstaina otetaan koepala maksan tiivistymistä, ja perjantaina tulee neljä vuotta sairastumisesta.

Kirjoittelen enemmän kun kerkeen, nyt jatkuu ilta Paulan kanssa ;)

xox Verna

ps. Sain opiskelupaikan Salosta, koulusta josta halusinkin !

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Feel this moment

Tässä taas vähän kuulumisia kun on aikaa kirjoitella :)

Viimeviikon lauantaina kävin "helsinkiviikonlopun" yhteydessä Keravalla Oulan perheen luona ja Oulan haudalla. Sanoja ei siihen hetkeen löytynyt. Vain puristava tunne sydämessä, kyyneleitä poskilla. Kuulen yhä etäisesti Oulan enkelinaurun. Tunnen yhä Oulan käden kädessäni. Haudalla suru ja ikävä muuttuivat erilaisiksi. Ei lievemmiksi tai helpommiksi, mutta erilaisiksi. Tapahtumat muuttuivat selkeämmiksi ja todellisemmiksi, vaikka edelleen on vaikea ymmärtää nuoren ja rakkaan ihmisen poislähtöä. Ikävä.

haudalla♥ :'(

Kesällä 2012 otettu kuva Oulan rippilahjasta, kämmenrististä, jonka minä sain nyt... ♥


Saman viikon sunnuntaina ihana rakas Laura teki mulle upeet geelikynnet :)!




Onneks kesä ei oo kaukana ja ulkona paistaa aurinko! Nyt viellä viimeset tsempit peruskoulusta suoriutumiseen ja tanssivalmentamiseen, sit voi alottaa ihanan ja mielestäni todellakin ansaitun kesän! :)

xox Verna

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Stay strong

Onpas tullut pitkä väli ilman yhtäkään postausta, pahoittelen. Montaakin tekstiä olen kyllä aloittanut kirjoittamaan, mutta yhtäkään en ole saanut valmiiksi.

Elämä on pysynyt ennallaan viimeiset kuukaudet. Maksan tutkimuksiin aikaa odottelen EDELLEEN. Pelko ja jännitys syö voimia, iloa, onnellisuutta. Se väsyttää ja lannistaa. Niin kova kiire kokoajan ettei ole oikein edes aikaa pysähtyä. Eikä mielellään edes halua pysähtyä.

Lähes kaikki "vapaa-aika" menee tanssivalmentamiseen, tanssituntien suunnitteluun ja koulutöihin. Tekisi tooooodella hyvää saada vähän taukoa tästä stressistä, jonka taso nousee kokoajan.
  
Lauantaina 6.4.2013 tuli kaksi vuotta täyteen rakkaan Nooran (Noksun) lähdöstä. Viime toukokuussa julkaisin tekstin Minä ja Noora - Tositarina ystävän menettämisestä, joka kertoo siis meidän tarinaamme ensimmäisestä tapaamisesta Nooran viimeiseen hengenvetoon saakka.



Its hard to say goodbye
Especially when we wanna break down and cry
Why did you have to go?
Why did you have to die?
I remember my last goodbyes
Tears flowing down my face
As my heart is quick to race
All the thoughts in my mind
All the unspent time
All the memories seem to come back
But my heart feels under attack
Like a thousand knives going through my chest



Ikävä ei hellitä, suru ei katoa. Kaiken kanssa vaan pitää oppia elämään. Aika parantaa haavat, vaikka arvet ovatkin ikuisia. 

Ihanaa kesän odotusta kaikille! 

xox verna

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

It's just a bad day

Onki menny taas hetki kirjottelematta. Eipä oo oikeen ollu mistä kirjottais. Tai ois, mutta ei oo halunnu pysähtyä ajattelemaan...

Perjantaina olin taas sairaalassa. Tehtiin maksan magneettikuvaus varjoaineella. Vieläkään ei tiedetä, mitä maksassa on. Tulevalla viikolla pitäisi tulla tuloksia tästä magneetista, mutta en odota vielä kovin ihmeellisiä vastauksia, koska ilmeisesti vasta tulevassa koepalan otossa (päivää ei päätetty) selviää, mitä siellä oikeasti on...

Mieliala ei kovin korkealla. Kunnolla en ole nukkunut ainakaan 2 kuukauteen. Väsymys alkaa painaa niskaan. Vähän väliä kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Onneksi ympärillä on ihania ihmisiä jotka pitää edes jotenkin kasassa...

Koulussa (onneksi) vaihtuu huomenna taas lukujärjestys, entistä kevyempi sellainen. Alkaa vaan tulla pieni paniikki suorittaa kaikki tekemättömät kokeet, joita olen nytkin koko talven tehnyt...

Yhteishaku tehdään koulussa 11.3. ja tämän hetken vahvana suunnitelmana 1. vaihtoehtona Salon seudun ammattiopiston Visualisti linja. Muut vaihtoehdot lukioita, koska jos en tänävuonna saloon pääse, ajattelin käydä täällä lukiota vuoden ja hakea uudestaan sitten saloon. Ei kai vuosi lukiossa kuitenkaan ihan hukkaan menisi...

Ei oikeen mitään mielessä nyt. Kivaa viikkoa kaikille!

xox Verna


perjantai 15. helmikuuta 2013

Kansainvälinen lasten syövän päivä 15.2.

 Suomessa sairastuu syöpään noin 150 lasta vuodessa. Näistä lapsista paranee noin 75 - 80%. Silti, liiankin monta ystävää sen 20% joukossa, jotka eivät taistelustaan huolimatta selvinneet.

Tänään, kansainvälisenä lasten syövän päivänä 15.2. Helsingin Narinkkatorilla oli yhteensä noin 150 punaista (tyttöjen) ja sinistä (poikien) tuolia muistuttamassa niistä lapsista, jotka vuonna 2012 sairastuivat tai menehtyivät syöpään. Kynttilät on sytytetty menehtyneiden tuoleille, ja näitä tuoleja näiden noin 150 joukossa oli 23.

Suomessa tapahtumia järjestettiin tänä vuonna myös mm.  Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. 

 Itse olin mukana Turun tapahtumassa keräilemässä rahaa lapsisyöpäpotilaille. Turun kauppatorilla oli tuolit TYKS:issä hoidetuille, 2012 sairastuneille ja menehtyneille. Tuoleja oli yhteensä 21, joista viidessä (5) paloi kynttilä.


Helsinki

Helsinki

Turku

Turku

Turku


    Tämä ilta kuluukin pakkaillessa hiihtoloman Vuokatin reissuun (16.2. - 23.2.) ja muistellessa ihania ystäviäni, jotka hävisivät taistelun syöpää vastaan. Memories ♥


Ihanaa ja rauhallista hiihtolomaa ja kevään odotusta kaikille!


xox Verna


ps. kuten kuvasta näkyy, hiukset on taas blondit ;)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Tietämättömyyden tuskaa

Tänään tehtiin vatsan ultraääni, ja magneettikuvissa löydetyt tiivistymät maksassa todettiin todellisiksi. Ne olivat pieniä, vain 5-10mm, mutta silti ne aiheuttavat valtavaa kauhua...

Röntgenlääkäri sanoi "Näyttää etäpesäkkeiltä." Hetkeen sen jälkeen en kuullut mitään, tuntenut mitään. Olin hetken poissa tästä maailmasta, jossain kaukana. Yritin pitää itseni kasassa, kävimme syömässä. Odotin äidin kanssa pitkät tuskalliset minuutit vähän liiankin tutun, lasten hematologian osaston aulassa, että lääkäri tulisi kertomaan lisää. Mieleen tulvi muistoja juuri tuolta osastolta. Mieleen palasi asioita, joita olin jo unohtanut. esimerkiksi se, kuinka 5 huoneen ovi naksahteli kovaan ääneen kun sen avasi.

Kun vihdoin pääsimme oman lääkärin luo, hän oli positiivisin mielin. Rabdomyosarkooma (syöpä joka minulla oli) ei yleensä leviä maksaan tällä tavalla. Toki minä olen aiemminkin kerännyt ne kaikki "erittäin harvinaiset" jutut sairauden aikana, mutta ehkä nyt olisi onnea matkassa. Tiivistymät voivat olla vaikka lääkkeistä tulleita, vielä ei siis tiedetä. Varmuutta mihinkään ei tänäänkään saatu, tietämättömyyden tuska jatkuu...

Nyt odotellaan, että koska saadaan tehtyä maksan magneettikuvaus. Kestää sellainen järjestää, kun haluan sen anestesiassa (nukutuksessa).. Röntgenlääkäri sanoi, ettei noista pirulaisista saa koepalaa otettua, mutta oma lääkäri oli tästäkin ilmeisesti eri mieltä.

 Faktat tällä hetkellä on, että maksasta kolme pientä tiivistymää löytyy. Mikään muu ei ole varmaa, voi vain arvailla ja pelätä... Tottakai ensimmäisenä mielessä on se kaikkein pahin vaihtoehto, syöpä..

Vuoden 2009 tapahtumat on pyöriny aika elävänä mielessä lähiviikkojen aikana, etenkin tänään... Siihen helvettiin en halua takaisin... Haluan vain elää TERVETTÄ elämää ja nauttia siitä, että olen elossa. Haluan syödä ja juoda, kävellä ja juosta, tanssia. Pitää hauskaa ystävien kanssa, käydä koulua. Tehdä kaikkea, mitä normaalit nuoret tekevät. En halua enää taistella joka ikisestä lusikallisesta mitä suuhuni laitan, joka ikisestä tipasta vettä, mitä yritän juoda. En halua enää olla kömpelö, kun jalat eivät toimikaan kunnolla. En halua enää olla juoksematta. En halua enää opetella tanssimaan uudelleen. En halua enää joutua miettimään missä voin liikkua ja voinko mennä johonkin siksi että saatan saada infektion. En halua enää jäädä koulussa jälkeen. En halua enää kontata vessaan joka on muutaman metrin päässä, ja oksentaa 10 kertaa matkalla. En halua enää pelätä ja kärsiä, haluan elää... Onko se liikaa pyydetty ?
Tulevat päivät/viikot tulevat olemaan lähellä helvettiä. Ajatukset ei tahdo pysyä kasassa ja pitäisi kaikesta huolimatta selvitä normaalista arjesta kaikkien pelkojen ja sisäisten myrskyjen keskellä. Päivä kerrallaan, niin kyllä tästä selvitään... "show must go on".


 •Never give up•

xox Verna

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Mini-info-postaus

Tässä nyt mini-info-postaus kuulumisista. Magneettikuvaukset tehtiin 25.1. ja tulokset tuli tämän viikon perjantaina. Muuten kaikki näytti olevan kunnossa, mutta maksassa näkyi jotain "tiivistymiä" joista ei tiedetä vielä enempää. Tulevan viikon tiistaina lisätutkimuksia maksasta, sitten tiedetään taas enemmän. Se voi olla mitä vain, joten en lähde tässä kohtaa arvailemaan. Pelätään pahinta ja toivotaan parasta :)

No matter what, don't ever lose hope.

xox Verna

Haaste

Kiitä ensimmäiseksi haasteen antajaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.  


Eli mulle on tässä lyhyen ajan sisällä tullu kaks haastetta, toinen Kiialta ja toinen Amandalta :) Mä oon nyt niin laiskalla tuulella, että yhdistän nää haasteet niin, että kirjoitan vain 11 asiaa itsestäni (enkä siis tee kahta haastetta) ja vastaan molempien 11 kysymykseen :)

11 Asiaa minusta 

1. Rakastan tanssimista ja kaikkea missä saa esiintyä.
2. Käyn tällä hetkellä neljättä vuotta ylä-astetta.
3. Pidän suunnittelemisesta, järjestämisestä ja käsillä tekemisestä (siksi haenkin kuukauden päästä yhteishaussa visualisti artesaaniksi opiskelemaan).
4. Rakastan ystävien kanssa olemista, mutta olen aika huono pitämään yhteyttä sellaisiin, joita en näe päivittäin...
5. Olen aika impulsiivinen.
6. Pidän ihmisten auttamisesta, ja yleensä aina ajattelen muita ennen itseäni.
7. Harrastan korttien tekemistä. 
8. Yllättävän moni ei tiedä, että minulla on 19vuotias sisko ja kohta 21vuotias veli. 
9. Minulle iloa tuottaa kotona oleva musta kääpiövillakoira Siru :)
10. Olen todella huono nukkumaan.
11. Minulla on tatuointi vasemmassa olkapäässä, joka merkitsee lapsuusajan syövästä selvinnyttä ("childhood cancer survivor")

11 Kysymystä minulle (by Kiia)

1. Mitä harrastat tai olet harrastanut?
     Tällä hetkellä valmennan eri-ikäisiä lapsia tanssimaan. Olen harrastanut taitoluistelua monta vuotta, erilaisia tansseja koko ikäni ja partiota ala-asteikäisenä.

2. Mikä on paheesi?
     Jätän todella usein tavarat ihan mihin sattuu, ja niiden keräämiseen oikeille paikoilleen saattaa mennä päiviä...

3. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
     Ääh kamala kysymys. Yleisesti olen ihan ok tyytyväinen, mutta välillä on sellaisia päiviä kun tunnen itseni tooodella rumaksi. Kasvoistani tykkään eniten. Vatsan arvet ei oo kivat, mutta on merkki siitä mitä oon käyny läpi.

4. Jos voisit muuttaa jotain ulkonäössäsi, mitä se olisi?
     Haluaisin pidemmät hiukset (vaikka kyllähän ne kokoajan kasvaakin) ja haluaisin olla edes 160cm pitkä...

5. Mikä olisi unelmiesi kaupunki johon haluat muuttaa ja miksi?
     En tiedä tarkalleen, mutta siellä pitäisi olla mahdollisimman "puhdasta", turvallista ja lämmintä :)

6. Mikä on suosikki tv-sarjasi?
     Tällä hetkellä olen koukussa sarjoihin Salatut Elämät, Olipa Kerran, Vampyyripäiväkirjat ja Criminal Minds.

7. Missä olet hyvä?
     Olen hyvä suunnittelemaan ja järjestelemään asioita.

8. Mitä pelkäät?
     Näitä on paljon. Tällä hetkellä tulee mieleen pimeänpelko ja klovnipelko. Pelkään, että läheisilleni tapahtuu jotain kamalaa (onnettomuus, sairaus jne) ja tällä hetkellä tulevan viikon lisätutkimuksia. 

9. Mikä puhelin sinulla on?
     Minulla on nyt ollut vuoden verran musta iPhone 4S.

10. Mistä ostat vaatteitasi eniten?
     Ihan jostain "halpisvaatekaupoista", esim Cubus, ginatricot ja H&M, koska kyllästyn helposti _kaikkeen_ minun kannattaa ostaa paljon halpoja vaatteita, eikä muutamaa kallista merkkivaatetta, rahaa kun ei ylimääräistä taivaalta putoa

11. Missä maissa olet käynyt?
     Hmm.. Gran Canaria, Madeira, Portugal, Italia, Viro, Skotlanti, Ranska, Saksa, Itävalta ja Dubai tulee nyt mieleen. Saattaa niitä olla enemmänkin :) 

11 Kysymystä minulle (by Amanda)

1. Mitä sinulle kuuluu?
     Muuten menee ihan kivasti, mutta jännitän ihan hirveästi ensiviikon lisätutkimuksia maksasta. Flunssa on nyt reilun viikon verran häirinnyt elämää ja olen todella väsynyt kun en ole mikään hyvä nukkumaan. Mutta kun miettii millaista elämäni on ollut, niin nyt menee hyvin !

2. Mikä on paras asia ulkonäössäsi?
     Edelleenkin tykkään kasvoistani :)

3. Mikä on lempipaikkasi? Miksi?
     Hmm... Poikaystävän syli taitaa kyllä olla maailman paras paikka, ei varmaan tarvii selitellä miksi :)

4. Minkälaista musiikkia kuuntelet?
     Oikeastaan mikä vain menee, mutta eniten jotain surullisia ja hitaita biisejä, tai sellaisia joiden sanat koskettavat. 

 5. Mikä on unelmien ammattisi?
     En tiedä vielä, mutta tällä hetkellä visualisti.

6.  Jos saisit valita jonkun supervoiman, kuten lentäminen, mikä se olisi ja miksi?
     Ehdottomasti joku sairaiden ihmisten parantaminen. Ei varmaan tarvii selittää miksi.

7. Mitä pelkäät?
     Vastasin tähänkin jo :)

8. Mikä on lempiruokasi?
     Possun kassler pihvi yrttivalkosipulimarinadissa ja kesän uudet perunat !

9. Kerro jokin outo tapasi?
     En mä nyt tiedä onko se kovin outoa, mutta välttelen kaikkien mahdollisuuksien mukaan riitelemistä...

10. Millä 3 tavalla kuvailet ulkonäköäsi?
     Hmm.. Lyhyt. En mä tiedä :d

11. Mikä on elämän tarkoitus?
     En mä sitä tarkoitusta oo niin hyvin miettinyt, mutta mun mielestä jokaisen pitäis oppia elämästään jotain sellaista, mitä ei kirjasta voi opiskella. 


Nyt mun pitäisi haastaa 11 bloggaajaa, mutta syystä että varmaankin kaikki joiden blogeja luen, ovat jo joltain saaneet vähintään yhden samanlaisen haasteen, en nyt sitten ketään haasta :)

xox Verna

tiistai 22. tammikuuta 2013

Nightmare before MRI

Magneettikuvaukset perjantaina 25.1.2013. Pelottaa. Pelottaa liikaa. Saan kuulla, jatkuuko elämäni entisellään vai joudunko palaamaan siihen helvettiin...

Tiistai 15.1.2013
"Tuntuu, kuin se söisi minua sisältä. Pelko. Yritän tarttua jäljellä olevilla voimilla uskooni. Ei niinkään uskoon Jumalasta, vaan uskoon paremmasta huomisesta. Uskoon siitä, että kaikella on tarkoituksensa. Pelko repii minua hajalle. Sisään suljetut muistot, pahimmat painajaiset. Päässä pyörii vain "mitä jos". "Mitä jos kaikki ei olekaan hyvin? Mitä jos painajainen palautuu?" Pitkät, kiemurtelevat muistot yrittävät saada minut sekoamaan. Minä taistelen vastaan."

Keskiviikko 16.1.2013
"Kontrolli pysyy vielä jotenkin. Ei kauaa. Flashbackit ovat täällä taas, pudottavat jalat alta. Ilman kontrollia ei pysy kasassa. Pakko solmia yhteen jäljellä oleva järki ja toivo. Pahimman painajaisen pelko ja pahoja ajatuksia vastaan taisteleminen polttaa reikää sisälleni. Pakko jaksaa uskoa hyvään, pelossa eläminen ei ole elämää. Kaatuuko kaikki taas, vai uskallanko jatkaa elämäni rakentamista?"

Torstai 17.1.2013
"Muistot repivät minut palasiksi. Koitan sinnitellä silloin kun joku näkee, mutta yksin ollessa seinät kaatuu päälle. En halua olla yksin, en kestä omia ajatuksiani. Muistot hyökyvät päälleni, hukuttavat. Ulkopuolisen silmin kaikki on kunnossa. Kontrolli on vielä kasassa sen verran, ettei tunteet vuoda ulos. Kuoren sisällä kaikki on toisin. Hirmumyrsky, joka tappaa kaiken onnen, tuhoaa, jättää jäljelle vain tuskaa. Vielä viikko..."

Perjantai 18.1.2013
"Flashbackit tuovat musertavat muistot mieleen kuin ne olisivat tapahtuneet eilen. Muistot repivät hajalle. Tukahdutetut tunteet, arpeutuneet haavat. Mistä löytää voimia pysyä kasassa, kun palasten takaisin kerääminenkin on tuskallista. Ehkä en haluakaan olla nyt vahva. Haluan olla vain minä. Se, mitä minusta on jäljellä. Painajaismainen olo alkaa olla taas läsnä. Ja nyt se ei ole unta, vaan totta."

Lauantai 19.1.2013
"Pelko syö voimiani. Väsymys painaa päälle. Vielä liian monta tuskallista päivää ja yötä jäljellä. Koitan imeä muiden voimia itseeni, päivänvaloa. Hirmumyrsky sisälläni on tuhonnut kaiken hyvän. Tukahdutetut tunteet vuotavat yksi kerrallaan pintaan. Siihen helvettiin en halua takaisin, en edes muistoissani. Sitä painajaista en halua tänne tuhoamaan kaikkea. Piinaava tuska ja pelko laittavat elimistöni koville. Vastaan taisteleminen ei hyödytä enää. Olo on kokoajan ahdistavampi, kuin ympärilleni sidotut köydet kiristyisivät kokoajan. Haluan tämän olevan ohi jo..."

Sunnuntai 20.1.2013
"Köydet ympärilläni kiristyvät, ahdistus kasvaa, flashbackit vievät jalat alta. Flashbackit siitä helvetistä, jota minun piti kutsua elämäksi. Siitä taistelusta, joka minun piti käydä läpi. Kipua, tuskaa, kyyneleitä, oksennusta, lääkkeitä, hoitoja, sairaalaa, menettämistä. Vasta nyt kun oikeasti miettii millaista se kaikki oli, osaa olla kiitollinen siitä mitä elämäni on nyt. Tätä elämää, jonka olen rakentanut uudelleen, en halua enää menettää. Pelko kaiken tuhoutumisesta kulkee mukanani joka ikinen päivä. Näin vahvasti vain ennen kontrolleja... Pelko syö voimiani joita nyt tarvitsen. Usko paremmasta huomisesta on vielä olemassa."

"Ilta. Kontrollia ja keskittymistä ei enää löydy. Ei ainakaan nyt. Toivottomuus iskee kun kynä putoaa lattialle. Itken puoli tuntia siksi, että kynä putosi? Ei. Vaan siksi, että se häiritsi keskittymistäni, menetin otteen tekemiseeni, romahdin. Olen liian herkillä nyt. Mitä tulevasta viikosta mahtaa tätä menoa tulla? Ei yhtään mitään. En pysy enää kasassa."

Maanantai 21.1.2013
Ahdistaa niin paljon, etten usko että köysiä ympärilläni voi kiristää enempää. Tälle ahdistukselle ei löydy enää tarpeeksi voimakkaita sanoja. Tämän pelon ja ahdistuksen kantaminen on tuskallista ja voimia vievää. Uuvuttavaa. Huomenna on jo/vasta tiistai. Aika kuluu samaan aikaan hitaasti ja nopeasti. Kuvauksia odotellessa aika on pitkä ja hidas. Mutta tekemistä on niin paljon, että aika kuluu nopeasti. Haluaisin nukkua nämä päivät pois. Siihen päivään, kun tulokset tulee. Pelottaa. Tunnen pelon syömän reiän sisälläni. Se vuotaa ikäviä muistoja mieleeni. Muistoja siitä helvetistä, johon en halua takaisin. Enää neljä tuskallista yötä..."

Tiistai 22.1.2013
"Tämä alkaa mennä jo hulluksi. En pysy enää kasassa. Ihmiset ei ymmärrä mitä on pelätä kuollakseen. Kyyneleet valuu poskilla, kuori pettää. Köydet kuristavat. Hirmumyrsky sisälläni on tuhonnut jo järjenkin. Toivottomuus iskee. Toivottomuus siitä, että pelko ei lopu pian. Olen rikki. Väsyttää. Vielä muutama päivä."


Muistelen niitä aikoja, joina jokainen päivä oli yhtä ajatusten helvettiä kaiken muun paskan lisäksi. Sellaista ei enää ole. Tai on, mutta erittäin harvoin. Vain ennen näitä pirullisia kontrolleja...

 
xox Verna

lauantai 5. tammikuuta 2013

Part of me is gone with you

 Muistot palaa pintaan kuin eilinen. Hieman sameampina vain. Äsken siivotessani löysin Oulan antaman rannekorun, joka on ollut pitkään kateissa. Kultainen, kirkkailla timanteilla. Sellainen kuin Oula oli; kultainen, kirkkailla timanteilla...

 Ihan järkyttävän kova ikävä... Ei tähän oo ees sanoja... Ikävä Oulan enkelinaurua ja hymyä. Niitä yhteisiä hetkiä, periksiantamattomuutta ja positiivisuutta. Kaikkea mitä Oula oli. Ikävä niitä loppumattomia naurukohtauksia ja yhteisiä itkuja. Pitkiä hetkiä miettien kysymyksiä, joihin kukaan ei osaa vastata.

   



Liian äkkiä kasvoi siivet selkään pienen enkelin.
Rest in Peace Oula ♥


xox Verna