sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

On vain hiljaisuus, kaipaus ja rauha.

Ajattelin kirjoittaa jotain kaunista. Nooran lähdöstä on nyt kolme vuotta. Pää lyö kuitenkin tyhjää. Ajatukset valuvat pois mielestä yhtä nopeasti kuin ne sinne ilmestyvätkin. Niihin ei pysty tarttumaan. On vain hiljaisuus, kaipaus ja rauha.



Pitkä ja syvä huokaus. Ikävä.

Mieleeni vyöryy kaikki muistot yhdessä. Ne tuntuu hyökkäävän raivokkaasti, mutta ne eivät enää satuta. Eivät ainakaan ihan niin paljoa... Ne tuovat ehkä jopa pienen hymyn huulilleni. Niin paljon tärkeitä muistoja, hyviä ja hienoja hetkiä huonojen keskellä. Niin vahvaa ystävyyttä ja tukea. Niin paljon iloa ja naurua kaikesta huolimatta.

Ajatukset muuttuvat jälleen sumuisiksi.

Pidän edelleen kaulassani hope -korua, joka omilla sairaalareissuillani kulki mukana päiväkirjani välissä. Korua, jonka annoin Nooralle, kun kuulin hänen mahdollisuuksistaan. Mahdollisuuksista, joita ei ollut. Korua, jonka sain takaisin hänen lähtönsä jälkeen...
Olen kuitenkin liittänyt koruun toisenkin renkaan, jossa lukee happiness. Tiedän, että Noora toivoi minun olevan onnellinen ja minä olen. Kuulitko Noora, minulla on kaikki hyvin. Pieni enkelini, tiedän että sinullakin on nyt.


"Satamassa tyttö oottaa laivaa
horisontti kyynelvirran alla
Luvattu on tähdistä oma paikka
osoitettu, että tuolla kaukana
paljon parempi on olla"




Nuku rauhassa rakas ystäväni <3

xox Verna